sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Nousukiidossa

Viitaten viime vuotiseen Joulu 2008 Lontoossa -blogiini, tämän vuotinen joulublogi voisi alkaa tismalleen samalla tavalla: "Tänään varattiin lennot ja hotelli. Lähdetään reissuun 23. joulukuuta ja tullaan takaisin 28. päivä.."

Tämän jouluinen matkakohteemme on Berliini, jonne palaamme kymmenen vuoden jälkeen. Opiskelin Berliinissä talvella 1999-2000, jolloin vietimme siellä myös joulun sekä Milleniumin vaihteen. Berliini oli tuolloin suuri rakennustyömaa, joten odotukset muodonmuutoksen suhteen ovat korkealla.

Matkan varasimme eBookersista, jossa hotelli + lennot -paketin sai liki lentojen hinnalla. Lento tosin lähtee jo aamuviideltä aatonaattona ja alkumatka lennetään Fokkerilla, mutta ei haittaa kun halavalla saatiin ;)

Hotellimme (Berlin Plaza Hotel am Kurfürstendamm***) sijaitsee ihan ytimessä vanhalla Länsi-Berliinin puolella, lähellä Kurfürstendammia (myöhemmin Kudamm) ja Zoologischer Gartenia (myöhemmin Zoo).


Julkinen liikenne toimii Berliinissä varkautelaisesta näkövinkkelistä erinomaisesti, ja lähimmälle juna-asemalle on hotellista noin puolen kilometrin matka. Hotellin läheisyydestä löytyy myös Kudammin ostosparatiisi ja paljon ruokapaikkoja, mm. aiemmin meille tutuksi tullut Eisbein -ravintola. Paistetun kinkun sijaan tänä jouluna syödään siis keitettyä kinkkua ja hapankaalia, jättioluen kera.

Matkasuunnitelmat ovat vielä lapsen kengissä, mutta ehtivät kehittyä vielä ennen ylihuomista lähtöä. Nyt vain Berliini-oppaita ja valokuvia etsimään, jotta päästään matkatunnelmaan. Lähtövalmisteluiden kanssa uhkaa tehdä paniikkia, kun suuri osa joulupukin hommista on vielä tekemättä ja Joonaskin suunnittelee vielä pikavisiittiä Ouluun alkuviikolle, mutta eiköhän me näistä kiireistä selvitä. Jollei hyvällä suunnittelulla niin tsempillä. Huilataan sitten haudassa!

1 kommentti: